Kaikilla on mustat pisteensä. Minun on poliisielokuva. Kova, humaani tai yhteiskunnallinen, hauska, jopa arkinen – minä katson. Kaikki sarjat tsekkaan ja erityisesti vankilatarinat.
Mikään ei silti valmistanut minua ranskalaiselokuvaan POLISS. Siihen, että poliisin lastensuojeluyksikön rujosta ja tappavatahtisesta työstä kertova juttu hurmaisi NIIN täysin! POLISS sai koko salin rakastumaan ja suuttumaan ja hengittämään henkilöidensä mukana.
Mikä siinä sitten on niin erinomaista? Ryhmä naisia ja miehiä ja rankka duuni. Onhan näitä.
POLISSin voima syntyy johdonmukaisesta temposta.
Ohjaaja on valinnut kaoottista työtä tekevän ryhmän tempoksi toimeliaisuuden. Niinpä kaikki on vauhdikasta: henkilöt, tilanteet, tarinat ja käänteet; konfliktit, tunteet ja ihmissuhteet. Mitään ei jäädä mietiskelemään tai synkistelemään. Ja kuitenkin POLISS on yhtä syvä kuin hauska. Riemullista ja vapauttavaa! Ei tarvitse olla hidas ollakseen syvällinen eikä hiljaa kun suree!
Johdonmukaista hitautta löytyy puolestaan suspensea tihkuvasta tarinasta SLEEPING BEAUTY.
Sen niin kuin ruotsalaisen SEBBEn ja serbialaisen WHITE WHITE WORLDin keskiössä on nuori ihminen vanhempien sukupolvien näköalattomaksi raiskaamassa maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti